SERBIALAISTA ELOKUVAA HELSINGISSÄ

20.–22. toukokuuta 2011 Helsingissä on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä valkokankaalta uusimpia serbialaisia elokuvia englanniksi tekstitettyinä!

Paikkana on Elokuvasäätiön elokuvateatteri K-13 Katajanokalla, osoite Kanavakatu 12 (jonne on paras liikenneyhteys raitiovaunulla 4). Lipun hinta 5€ (maksu vain käteisellä). Näytös alkaa kunakin iltana kello 19, lipunmyynti 18.30. Elokuvafestivaalien normaaliin tapaan ikärajana on 18 vuotta.

Näytösaikataulu:

Perjantaina 20.5. klo 19

Pyhä Georgios Voittaja tappaa lohikäärmeen (Sveti Georgije ubiva aždahu)

I Balkanin sodan ja I maailmansodan puhkeamisen aikaan (1912-1914) sijoittuva, Serbiassa valtavaa huomiota osakseen saanut rakkausdraama vuodelta 2009. Elokuvan kielenä on serbia, tekstitys englanniksi. Kesto: 1 tunti 30 minuuttia.

Lauantaina 21.5. klo 19

Kuherruskuukausi (Medeni mesec)

Kuuluisan ohjaajan Goran Paskaljevićin elokuva vuodelta 2009 on serbialais-albanialaista yhteistuotantoa. Haikea komedia kertoo kahdesta avioparista, joista toinen on albanialainen, toinen serbialainen ja joista kumpikin toivoo pääsevänsä eroon Balkanista, utelevista sukulaisistaan ja riittämättömyyden tunteestaan. Elokuvassa puhutaan serbiaa ja albaniaa. Tekstitys englanniksi. Kesto: 1 tunti 35 minuuttia.

Sunnuntai 22.5. klo 19

Kiertue (Turneja)

Goran Markovićin ohjaama elokuva vuodelta 2008 perustuu hänen omaan palkittuun näytelmäänsä. Elokuvan tapahtuvat sijoittuvat vuoteen 1993. Serbialainen näyttelijäseurue päättää lähteä Belgradista sotaa käyvän Bosnian ja Hersegovinan serbialueille Krajinaan ansaitsemaan rahaa. Ymmärtämättä yhtään, mitä heitä perillä odottaa, he päätyvät vaeltamaan yhdeltä rintamalta toiselle. Elokuvan tyylilajina on satiiri, mutta samalla se pyrkii ymmärtämään vakavasti Bosnian sodan eri osapuolien - serbien, kroaattien ja bosnjakien - odotuksia ja käsityksiä toisistaan. Elokuvan kielenä serbia/kroatia/bosnia, tekstitys englanniksi. Kesto: 1 tunti 20 minuuttia.

Elokuvanäytökset järjestää Suomalais-serbialainen seura yhteistyössä Serbian diasporaministeriön, Serbian suurlähetystön sekä Filmski Centar Serbian kanssa.

Tervetuloa!

Serbialais-suomalainen seura ry