Serbialaista elokuvaa Rakkautta & Anarkiaa 2014 -festivaalilla

hero-2014

Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa järjestetään vuosittain syyskuussa. Kulttuurin ystävät ja kyltymättömät cinefiilit vaeltavat pääkaupunkimme teattereihin luomaan viilenevään syksyyn ainutlaatuista, lämmintä festivaalitunnelmaa. Vuonna 1988 perustettu tapahtuma juhlii elokuvataidetta ja esittelee ennakkoluulottomasti rohkeita, ristiriitaisia ja visuaalisesti häikäiseviä uusia elokuvia.

Rakkautta & Anarkiaa festivaaleilla nähdään tänä vuonna kaksi Serbialaista elokuvaa:

Monument to Michael Jackson Monument-to-Michael-Jackson1-860x400

Ensisilmäyksellä Darko Lungulovin ohjaama elokuva vaikuttaa täysin absurdilta. Vuosi on 2009 ja paikkana kuihtuva kylä Serbiassa. Parturi Marko päättää pystyttää sinne patsaan Michael Jacksonille. Markon mielikuvissa patsas saa turistimassat liikkeelle, kyläpahasen uuteen nousuun ja eroa harkitsevan vaimon näkemään hänet uudessa valossa. Toteuttaakseen aikeensa Markon täytyy kuitenkin vakuuttaa muut kyläläiset. Jotakin pitäisi tehdä myös riehuville, äärioikeistolaisille huligaaneille.

Ohjaaja Darko Lungulov on paikalla Monument to Michael Jackson -näytöksessä 23.9. Kino Engelissä klo 18.30.

Ohjaaja: Darko Lungulov

Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=l-P8bosDfN0

Näytökset:

  • La 20.9. klo 21.00 Andorra
  • Ti 23.9. klo 18:30 Kino Engel 2

Barbarians Barbarians4-860x400 Rankka serbialaisdraama nuorista ränsistyneessä teollisuuskaupungissa, jossa parasta ajanvietettä on jalkapallohuliganismi.

Ohjaaja: Ivan Ikic

Traileri: http://vimeo.com/99867359

Näytökset:

  • Su 21.9. klo 12.00 Kino Engel 2
  • Ke 24.9. klo 16.15 Kino Engel 1

Serbialais-suomalainen seura